perjantai 17. tammikuuta 2014

Tulevaisuuden toiveet

Moikka! 
Tänään ajattelin kirjoittaa tulevaisuuden toiveet postaukset. Koska kuulkaas, olen ihminen joka haaveile paljon, erittäin paljon! Halusin siis jakaa teidän kanssa minun haaveitani, toivottavasti tämä kiinnostaisi teitä.

Lähitulevaisuus
Olen toivonut että minun englannin kieli vielä kehittyisi hieman, sillä puhun englantia sujuvasti, mutta tietenkin aina on parannettavaa, haluaisin meinaan päästä ensi vuonna englannin puoliselle osalle lukiossa. 
Oi, toivoisin kovasti että saisin kerättyä tarpeeksi rahaa järjestelmäkameraan, haluan niin kovasti semmoisen, valokuvaus on yksi asia jota rakastan ja jota en voi harrastaa koska minun kamerani ovat kaikki dead. Lisäksi toivoisin että kesä 2014 tulee olemaan mahtava, jesjesjes mulla on rippileiri!

Paljon asioita edessä..
Haluan, ja haaveilen päästä lääkäriksi, neurologiksi, haluan päästä tieteeseen töihin koska se kiinnostaa minua erittäin paljon. Se tosiaan on kaukana edessä jos on, ja siihen pitää tehdä paljon työtä, toivon pääseväni yliopistoon opiskelemaan että pääsisin sitten tähän neurologin asemaan.

Tietenkin haluan löytää rakkauden, mutta toivon eniten terveyttä ja läheisteni terveyttä. :)

xx, Anni, toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Quick post - Rush!

Hello guys! Pahoittelen tästä että tämä on tosi lyhyt postaus, olen ollut tosi kiireinen ja mun pitää ehtiä uintitreeneihinkin ja kaikenlaista, niin ajattelin vain kertoa hieman päivästäni! 

Tosiaan, herätys soi klo seittemän, huohhoh, ei kyllä yhtään tehnyt mieli nousta sieltä sängystä joka oli niin lämminkin vielä! Mutta niin, pitiihän sieltä nousta. Aamupalaksi söin kaksi leivän palaa ja join kuumaan kaakaon (hehehe cacaoholic). Sitten meikkasin (COMMENT BELOW jos haluat päivittäisen meikkirutiinini!), pesin hampaat plaplapla ja menin kouluun. Koulussa oli tylsää! Musiikkia ekaksi, fyssaa, sitten kaks tuntia teknologiaa yrhh. Mutta sain 19.5/20, sooooo happy! ♥ Espanjan koe meni päin *piiip* ja niin. Nyt tein läksyt kun tulin kotoo, kirjoittelen tämän ja menen uintitreeneihin! :) Pahoittelen vielä kerran tästä odotuksesta. Jätän teille tähän yhen kuvan musta joka otettiin hiljattain.

Sori laatu, puhelin! ♥ Gnöh ainut kelpaava viesti.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Ranskassa asuva tyttö? Yes.

Hei kaikki ihanuudet! Päätin tänään tehdä postauksen jota parit ihmiset toivoivat. Tarinani. Miksi asun Ranskassa, miten olen päätynyt tänne, kuinka erilaista täällä on, koulu, kieli tmv, kaikki selviää täällä! Päätin siis tehdä tämän haastattelun muodossa.
Milloin muutit Ranskaan?
Vuonna 2005, tulin takaisin suomeen puoleksi vuodeksi vuonna 2008, sitten muutimme takaisin tänne.
Kuinka kauan olet asunut siellä?
No ellei laske tota vuoden puolikasta niin heinäkuussa tulee yhdeksän vuotta täyteen.
Puhutko ranskaa?
Joo, opiskelen ranskaksi, puhun sitä paremmin kuin suomea oikeastaan. Ja opin sen helposti sillä tosi nuorena (5v olin) oppii helpolla kieliä.
Onks se tosi coolia?
Pakko sanoa, että ei tää mitenkään mahtavaa ole, toivoisin asuvani Suomessa!
Miks sitten muutitte Ranskaan?
Koska isi sai erinomaisen työn täältä.
Onko sinulla siellä hyvin kavereita?
Jonkin verran.
Mitä aineita sinulla on?
Ranskaa (äidinkielenä), matematiikkaa, historia-geografia-yleissivistyspolitiikkaa, musiikkia, kuvista, maantiede-biologiaa, fysiikka-kemiaa, espanjaa, enkkua, enkku advanced, ja liikkaa. :)
Minkälaista koulu on siellä?
Erilaista. Kaikki arvosanat 0-20, koulupäivät 8-17, paitsi keskiviikkona 8-12, tunnit kestävät 55 minaa, koulusysteemi muutenkin erilaista. Kysy vaikka lisää kommenteista.
Onko kieli erilaista suomesta?
Suuuuuuperisti erilaista. Oikeasti, no connection at all!

Jos löytyy kysyttävää, kysy kommenteissa, lupaan vastata kysmyksiinne! :) Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta, yritän kuvata huonetta jos kiinnostaa, tai sitten teen jonkun  tagin. (video).

xx Anni

perjantai 10. tammikuuta 2014

The Highway - My highway, 21 facts about me.

Hei, tervetuloa blogini ekaan postaukseen. Kuka olen? Niin, hyvä kysymys. Päätin siis aloittaa bloggaamiseni postauksella "21 faktaa minusta". Laita kommenttiin vaikka arvostelu sivusta, tai postaustoiveita tai liity myös ihmeessä lukijaksi.
21 FACTS ABOUT ME
  1. Nimeni on Anni.
  2. Asun Ranskassa.
  3. Minä lähes kammoan Cokista.
  4. Rakastan muotia, mutta se ei tarkoita ettenkö lähtisi verkkareissa kouluun. Mielestäni jos verkkarit osaa hyvin yhdistää muihin  vaatteisiin, asu kokonaisuus voi olla kiva.
  5. Korkeavyötäröiset hameet, farkut ja shortsit ovat jotain niin ihanaa.
  6. Lempijuomani on ehdottomasti kaakao talvella, kesällä vesi ja Arizona Tea (MAAILMAN PARASTA omg)
  7. Kotona oleskeluasuun kuuluu ehdottomasti kylpytakki.
  8. Harrastan kilpauintia.
  9. Sekä tanssia.
  10. Että sulkapalloa.
  11. Lempivärini ovat viininpunainen ja sininen.
  12. Rakastan kiinalaista ruokaa, sekä japanilaista. Kaupan nuudelitkin ovat naamm.
  13. Oon hirveän positiivinen tytsy.
  14. Rakastan lukemista, luen ranskaksi, englanniksi ja suomeksi.
  15. Koulu menee hyvin.
  16. Haluan opiskella neurologiksi tai neuropharmacologiksi.
  17. Huoneeni on koristelu valkoisen ja pastellin mintun ja pinkin sävyihin. (Kommentoi jos haluat huoneesta postauksen)
  18. Rahaa ei oo kovinkaan paljoa omassa kukkarossa koska olen kova törsäämään.
  19. Menen täällä ranskassa jo lukioon ensi vuonna.
  20. Menen riparille tänä vuonna (tulen siis kesäksi suomeen)
  21. Minun kamerani ovat kaikki rikki, paitsi filmijärkkäri. Joten jos laitan kuvia ne ovat puhelin tai digikamerakuvia. 
xoxo Anni.